Elina Penger

Työni ydin on tarjota vanhemmille varhaista tukea kasvatuksen, vanhemmuuden, parisuhteen tai eron jälkeisen yhteistyövanhemmuuden kysymyksiin. Osa työstäni, kuten vanhempien mentoroinnin sekä vanhemmuusryhmien ohjaus, tarjoaa vanhemmille oman asiantuntijuuteni ohella myös vertaistukea toiselta tai toisilta vanhemmalta. Kuitenkin moni kaipaa pysähtymistä juuri oman tai perheensä tilanteen tai vanhemmuuden malliensa ääreen pidemmäksi aikaa kuin ryhmätapaamisissa on mahdollista.


”Mitä voin tehdä, ettei lapseni olisi aina niin kiukkuinen?”
”Lähdöistä on tullut perheellemme riitaisia hetkiä.”
”Miten voisimme vahvistaa lastemme sisaruussuhteita?”
”Miten huomioisimme lapsemme erossa parhaalla mahdollisella tavalla?”

Nämä ovat esimerkkejä ajatuksista, jotka tuovat asiakkaan Vanhempien pysäkille. Yksi kysymys riittääkin syyksi varata aika meille. Joskus yhdestä kysymyksestä lähtee liikkeelle prosessi, jossa tapaamme monta kertaa muidenkin kysymysten äärellä, mutta joskus vain tuon yhden kysymyksen avaaminen riittää.

Työni on kuuntelemista, kysymysten esittämistä, näkökulmien avaamista ja vaihtoehtojen näkemiseen kannustamista. Ohjaustyöni tavoitteena on aina itseni tarpeettomaksi tekeminen. Jokainen asiakas määrittää itse, mitä hänen esittämänsä kysymys juuri hänelle ja hänen elämässään tai vanhemmuudessaan tarkoittaa. Joskus aika on varattu kriisitilanteen selvittämiseksi ja silloin, esimerkiksi toiselle vanhemmalle yllättäen tulleessa erossa, on monta kysymystä yhdessä ratkaistavana.

Vanhemmat kaipaavat käytännön keinoja ja ymmärrystä lastensa ja toistensa tunteiden vastaanottamiseen ja niiden syntyyn, riitojen ennalta ehkäisemiseen, vahvistusta omaan toimintaansa vanhempana ja joskus myös toimintamalliensa haastamista myönteisellä otteella. He tarvitsevat asiantuntijuutta siihen, mitkä juuri tuossa kehitysvaiheessa ovat lapsen kriittisimmät kehityshaasteet, mitkä todennäköisimmät syyt kiukulle tai aggressiolle, mitä lapsi vanhemmiltaan juuri nyt tarvitsee ja miten mahdollinen erityisyys tähän kaikkeen vaikuttaa. Vanhemmalla on tarve tulla kohdatuksi arvostavasti vahvistaen ja kannustaen sekä tulla hyväksytyksi omine haasteineen ja vahvuuksineen niin aikuisena, puolisona kuin työntekijänäkin.

Kasvatuspsykologeja soisi olevan enemmän juuri tämänkaltaisessa ohjaustyössä. Se on ihanteellinen tausta vanhempien ohjaustyössä, jossa on oltava sekä teoreettista näkemystä että käytännön ymmärrystä kasvun haasteista ja mahdollisuuksista niin yksilöinä kuin perheyhteisönäkin. Kun vanhempien tai lapsen toimintaa pyritään ohjaamaan kohti tavoitetta, on välttämätöntä ymmärtää, millaista kasvua se edellyttää myös vanhemmilta. Vanhempi tarvitsee tietoa siitä, mitä voi odottaa lapselta hänen kehitysvaihe ja tarpeet huomioiden sekä syistä, jotka lapsen käyttäytymiseen vaikuttavat. Vanhempi tarvitsee luottamusta ja uskoa omaan kasvuunsa kyetäkseen tukemaan lapsensa kasvua ja ollakseen lapselle turvallinen ja vastuuta kantava vanhempi. Kasvatuspsykologina ymmärrän, millainen merkitys vanhemman ja lapsen välisellä vuorovaikutussuhteella molempien käyttäytymiseen on.

Vanhemmat tarvitsevat tukea ja käytännön työkaluja siihen, miten he voivat kasvattaa lastaan ymmärtäen samalla itseään ja omaa toimintaansa. Kasvatuspsykologia tarjoaa erinomaisen asiantuntemuksen yksilön ja perheyhteisön kasvun ja kasvatuksen, vuorovaikutuksen sekä ohjauksen kysymyksiin. Tärkeää onkin löytää keino siihen, miten kasvatuspsykologista osaamista hyödynnettäisiin enemmän juuri tämänkaltaisessa työssä perheneuvonnassa, perhe- ja hyvinvointikeskuksissa ja oppilaitoksissa.

Hanna-Leena Suutari

Lasten ja nuorten pahoinvoinnin polarisaatiokehityksen voimistumisen takia julkisessa keskustelussa ollaan 2000-luvulla oltu huolissaan vanhemmuuden tilasta. 1990-luvun taloudellisen laman seurauksena lapsi- ja perhepalveluista karsittiin voimakkaasti ennaltaehkäiseviä palveluja ja sen jälkeen resurssit ovat menneet paljolti korjaavaan työhön.  Monet järjestöt ovatkin paikanneet julkisen puolen resurssipulaa tarjoamalla tällaista varhaista vanhemmuuden tukea erilaisten hankkeiden turvin.  Yksi esimerkki tällaisen hankkeen kautta käynnistyneestä matalan kynnyksen palvelusta on Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia, jonka asiakkaita olen haastatellut.

Haastattelujen pohjalta piirtyi kuva vanhemmuudesta, jossa haasteina olivat   riittämättömyyden kokemukset, ajankäytön haasteet sekä   kasvatustilanteisiin liittyvät tunteiden säätelyn ongelmat. Apua ennen varsinaisen tuen piiriin pääsyä saatiin vertaistuesta ja oman toiminnan kriittisestä arvioinnista. Vanhemmuuden tuessa keskeiseksi vaikuttavaksi tekijäksi nousi itseymmärryksen ja oman oppimisprosessin kehittyminen, työntekijän ammattimaisuus ja lämmin ja empaattinen persoona sekä asiakkaan itseymmärrystä ja oppimisprosessia tukevat menetelmät. Matalan kynnyksen periaatteet toteutuivat vanhempien mielestä erittäin hyvin: palveluun oli helppo päästä ja se oli joustavaa ja asiakasta huomioivaa. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että matalan kynnyksen palveluita kannattaa kehittää laajamittaisemmin Suomessa myös julkisiin palveluihin  ja että Vanhempien akatemian vanhemmuuden tuki on vaikuttavaa  ja tärkeää ennaltaehkäisevää työtä.

Lauantain tilaisuudessa (www.facebook.com/events/1370484456448894) pohdimme muun muassa edellä esitellyn pohjalta, mitä annettavaa kasvatuspsykologisella tutkimuksella ja kasvatuspsykologeilla voisi olla tämän ajan vanhemmuuteen ja vanhemmuuden tukeen.

Työn ja perheen yhteensovittamisen kysymykset ovat tärkeitä nykypäivän työelämässä, jossa työn vaatimusten ja kuormittavuuden on koettu lisääntyneen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Lapsiperhekyselyyn vuonna 2012 vastanneiden mukaan kaksi kolmesta työssä käyvästä vanhemmasta arvioi työnsä vaativuuden lisääntyneen viime vuosina ja peräti 40% oli huolissaan omasta jaksamisestaan vanhempana. Tämä työelämän kuormittavuus on lisännyt haastetta työn ja perheen yhteensovittamisessa, sillä työelämän asettamat ehdot työn ja perheen yhteensovittamiselle tuntuvat olevan tiukat. Kaikki tämä vaatii yksilöltä yhä tehokkaampia ja suunnitellumpia keinoja yhdistää arkielämän eri sosiaalisia konteksteja.

Suomen viime vuosien poikkeuksellisen alhainen syntyvyys haastaa myös miettimään työn ja perheen yhteensovittamista ja yksilöiden elämänhallintaa laajemmin yhteiskunnassa. Syntyvyyden merkittävä lasku voi viittaa siihen, että perheellistyminen ja sen myötä työn ja perheen yhteensovittaminen voidaan kokea liian haastavaksi. Työn ja perheen yhteensovittaminen on ollut myös yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa näkyvästi esillä sekä Sipilän että Rinteen hallituksien ohjelmissa. Tämä näkyi erityisesti suunnitelmassa toteuttaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape), jonka osana tavoiteltiin perheystävällisten työpaikkojen toimintamallien kehittämistä sekä käytäntöön viemistä. Työn ja perheen yhteensovittaminen koskee myös muitakin perhe-elämän vaiheita kuin pikkulapsivaiheen. Yksilö voi joutua sovittamaan työtä esimerkiksi iäkkäiden vanhempiensa tai sairaan puolisonsa hoidossa. Ikääntyvien kansalaisten osuus suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaa, ja tulevaisuudessa moni työikäinen joutuu yhä todennäköisemmin sovittamaan yhteen työssä käyntiä ja huolenpitoa ikääntyvistä vanhemmistaan. Ihminen voi elää myös tuplaruuhkavuosia, jolloin hän sovittaa yhteen sekä lapsien että vanhempien hoivaa ja huolenpitoa.

Yksilöltä edellytetään toimintakykyisyyttä, jotta hän kykenee yhdistämään työn ja perheen erilaiset vaatimukset ja vastuut. Toimijuus on kykyä johtaa omaa elämäänsä ja organisoida arkeaan niin, että hän pystyy yhteen sovittamaan erilaiset osa-alueet elämässään. Oman elämän johtaminen edellyttää ennen kaikkea itseymmärrystä omasta elämän kokonaisuudesta. Näistä arkielämän hallinnan keinoista yhdistää työtä ja perhettä keskustellemme lauantain tilaisuudessa: Perhe, työ ja arki - Näkökulmia vanhemmuuteen ja arjen säätöihin / www.facebook.com/events/1370484456448894