![]() Hanna-Leena Suutari Lasten ja nuorten pahoinvoinnin polarisaatiokehityksen voimistumisen takia julkisessa keskustelussa ollaan 2000-luvulla oltu huolissaan vanhemmuuden tilasta. 1990-luvun taloudellisen laman seurauksena lapsi- ja perhepalveluista karsittiin voimakkaasti ennaltaehkäiseviä palveluja ja sen jälkeen resurssit ovat menneet paljolti korjaavaan työhön. Monet järjestöt ovatkin paikanneet julkisen puolen resurssipulaa tarjoamalla tällaista varhaista vanhemmuuden tukea erilaisten hankkeiden turvin. Yksi esimerkki tällaisen hankkeen kautta käynnistyneestä matalan kynnyksen palvelusta on Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia, jonka asiakkaita olen haastatellut. Haastattelujen pohjalta piirtyi kuva vanhemmuudesta, jossa haasteina olivat riittämättömyyden kokemukset, ajankäytön haasteet sekä kasvatustilanteisiin liittyvät tunteiden säätelyn ongelmat. Apua ennen varsinaisen tuen piiriin pääsyä saatiin vertaistuesta ja oman toiminnan kriittisestä arvioinnista. Vanhemmuuden tuessa keskeiseksi vaikuttavaksi tekijäksi nousi itseymmärryksen ja oman oppimisprosessin kehittyminen, työntekijän ammattimaisuus ja lämmin ja empaattinen persoona sekä asiakkaan itseymmärrystä ja oppimisprosessia tukevat menetelmät. Matalan kynnyksen periaatteet toteutuivat vanhempien mielestä erittäin hyvin: palveluun oli helppo päästä ja se oli joustavaa ja asiakasta huomioivaa. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että matalan kynnyksen palveluita kannattaa kehittää laajamittaisemmin Suomessa myös julkisiin palveluihin ja että Vanhempien akatemian vanhemmuuden tuki on vaikuttavaa ja tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Lauantain tilaisuudessa (www.facebook.com/events/1370484456448894) pohdimme muun muassa edellä esitellyn pohjalta, mitä annettavaa kasvatuspsykologisella tutkimuksella ja kasvatuspsykologeilla voisi olla tämän ajan vanhemmuuteen ja vanhemmuuden tukeen.
0 Comments
Leave a Reply. |