Kirjoittaja: Heli Kiema-Junes, Yliopisto-opettaja, 9.9.2015

Mitä kasvatuspsykologia on? Millaisiin kysymyksiin se voi antaa vastauksia? Miten kasvatuspsykologia tukee ihmisen kehitystä ja kasvua nopeasti muuttuvassa maailmassa ja mediakulttuurissa?

Kasvatuspsykologian roolia on helpointa lähteä avaamaan sen määritelmistä käsin. ”Kasvatuspsykologia on kehityksen, oppimisen ja motivaation tutkimusta kouluissa ja niiden ulkopuolella… (Woolfolk, 2010)”, jolloin kasvatuspsykologian tavoitteita ovat ymmärtää ja kehittää opetusta sekä oppimisprosesseja psykologisen tiedon avulla. Kasvatuspsykologian määritelmää avatessa on olennaista tuoda esille, mistä lähtökohdista käsin määritelmää lähdetään tarkastelemaan. Erityisesti Oulun yliopistossa kasvatuspsykologia nähdään osana psykologiatiedettä. Kasvatuspsykologia tutkii silloin ihmisen psyykkistä kehitystä ja kasvua sekä kasvun ja ohjauksen psykologisia edellytyksiä ja ehtoja. Psykologian merkitystä kasvatustyössä on myös perusteltu siten, että ymmärtääkseen miten ihmistä voidaan kehittää ja muuttaa, kasvattajan on tunnettava, mitkä psykologiset lainalaisuudet ihmisen psyykkistä kehitystä ja kasvua säätelevät. Kiinnostuksenkohteena ovat kasvun ja ohjauksen lisäksi pedagogiset interventiot. Positiivisen psykologian tuulia on nähtävissä myös kasvatuspsykologisissa kysymyksissä, kuten miten ihmisen vahvuudet ja voimavarat voisivat saada keskeisemmän painoarvon esim. koulumaailmassa opinto-ohjauksessa.

Ennen kaikkea kasvatuspsykologian rooli on soveltaa psykologista tietoa ja toimia näin kasvattajan/kouluttajan/ohjaajan apuvälineenä. Kasvatuspsykologia on siis kehittynyt psykologiatieteen pohjalta omaksi tieteenalakseen, jolloin sillä on oltava tieteelliset tehtävät kuten uuden tiedon tuottaminen, tiedon soveltaminen ja kriittinen tarkastelu. Kriittisellä tehtävällä tarkoitetaan, ettei psykologista tietoa lähdetä soveltamaan liian ”sokeasti” ja tarjota suoria vastauksia käytännön ongelmiin. Psykologiatiede ei voi koskaan antaa suoria vastauksia käytännön ongelmiin, vaan se voi ennemminkin tarjota näkökulmia ja perustavaa tietoa erilaisiin käytännön ongelmiin ja niiden ratkomiseen. Kasvatuspsykologia pohtii ennemmin millaiset käsitykset persoonallisuudesta, kehityksestä, oppimisesta, ajattelusta, vuorovaikutuksesta ja motivaatiosta eri tilanteissa parhaiten edistäisivät yhteiskunnan yksilöiden näkökulmasta tarkoituksenmukaista kasvua ja oppimista.

Kasvatuspsykologian keskeiset painopisteet (Oulun yliopistossa) ovat ohjaus, konsultaatio- ja vuorovaikutustaidot, organisaatiopsykologia sekä kasvu-, kehitys- ja oppimisenpsykologia. Organisaatiopsykologia pitää sisällään organisaatioiden, ohjauksen ja konsultaation sekä vuorovaikutustaitojen psykologisen koulutuksen ja tutkimuksen. Kasvu-, kehitys- ja oppimisenpsykologia liittyy oppimiseen ja koulutuksen psykologiaan, psyykkiseen kasvuun ja kehitykseen sekä elämänkaaren ja ammatillisen kasvun tarkastelemiseen. Nämä profiilit ja osaamisalueet, joita kasvatuspsykologian koulutusohjelma kouluttaa ja tutkii, antavat jo paljon näkökulmaa siitä, mitä kasvatuspsykologia meille voi tänä päivänä ja tässä globaalissa yhteiskunnassa tarjota.

Voimme pohtia esimerkiksi koulumaailmassa keinoja, joilla oppilaiden yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutustaitoja voisi kehittää tai siirtyä työorganisaatioihin ja miettiä tapoja kehittää työyhteisöjä. Yksilöohjauksen osalta kasvatuspsykologia antaa avaimia esimerkiksi uraohjaukseen tai vaikkapa työnohjaukseen. Kasvatuspsykologia tarkastelee psyykkistä hyvinvointia niin yksilöiden näkökulmasta kuin ryhmän toimivuuden kannalta. Esimerkiksi työhyvinvoinnin osalta kasvatuspsykologia tarjoaa näkökulmia niin yksilön hyvinvoinnin tukemiseen kuin työyhteisön toimivuuden kehittämiseen. Kasvatuspsykologisen tiedon avulla voimme tarkastella elämään liittyviä haasteita ja saada niihin erilaisia näkökulmia. Näkökulma onkin käsitteenä toimiva, sillä se kuvastaa hyvin kasvatuspsykologian roolia. Pohditaanpa esimerkiksi jotain elämisen ongelmaan liittyvää kysymystä kuten masennusta tai kasvun häiriötä. Kasvatuspsykologia voi tuottaa näihin kysymyksiin liittyen paljon tietoa ja näkökulmia, jolloin voidaan valita oikeita toimenpiteitä ja antaa esim. oikeanlaista tukea. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta kasvatuspsykologia tuottaa paljon tietoa siitä, mitä ihmisen toiminnan taustalla vaikuttaa yksilön psyykkiseen hyvinvointiin ja tätä tietoa hyödyntäen voimme luoda myös hyviä toimintamalleja.

Kasvatuspsykologia voi siis tarjota meille näkökulmia erilaisiin tilanteisiin ja siten ohjata oikeaan suuntaan. Tietopohjalta voimme luoda järkeviä toimintamalleja hyvinvoinnin tukemiseen sekä painottaa oikeita asioita esimerkiksi kasvatuksessa tai vaikkapa työstressin kanssa kamppailevalle. Elämiseen liittyvissä kysymyksissä ei voida antaa suoria, tarkkoja vastauksia, mutta kasvatuspsykologisen tiedon pohjalta voimme luoda suuntaa kohti oikeaa päämäärää. Kasvatuspsykologia voi parhaimmillaan toimia oppaana ja karttana ihmisen kehityksen, kasvun ja hyvinvoinnin tukemisessa läpi elämänkulun.

Lehtinen, E., Kuusinen, J., & Vauras, M. (2007) Kasvatuspsykologia. Helsinki:Wsoy.
Lonka, K. (2006) Oppiminen uutta luovana luonnonvarana. Psykologia, 41:3, 208-214.
Määttä, K. & Uusitalo,T. (2008) Kasvatuspsykologian näkökulmia ihmisen voimavarojen tueksi. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Rauste- von Wright, M., von Wright, J. & Soini, T. (2003) Oppiminen ja koulutus. Helsinki: WSOY.
Seligman, M. (2002) Authentic Happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfillment. New York: Free Press.
Soini, H. (2013) Kasvu, kehitys ja oppiminen. Opintomoniste. Oulun yliopisto.
Woolfolk, A. (2010) Educational psychology. 11th ed. London: Pearson/Allyn & Bacon.
Zimmerman, B.J. & Schunk, D.H. (2003) Educational psychology: A century of contributions. Mahwah, NJ: Erlbum.

Puheenjohtajan tervehdys Syysseminaarissa 7.11.2015

Tervetuloa Suomen kasvatuspsykologit ry:n toiseen syysseminaariin. On hienoa olla avaamassa seminaaria, jonka puhujilla on perusteellista osaamista omasta aiheestaan ja joilta yhdistyksen jäsenillä on paljon opittavaa.

Vaikka tämänpäiväinen seminaari on omistettu keskustelulle perheistä, ohjauksesta työhyvinvoinnin tukemisessa ja ikääntymisestä, on paikallaan sanoa aluksi muutama sana seminaaria järjestävästä yhdistyksestä. Yhdistys perustettiin ravintola Rauhalan Lööki-kabinetissa keväällä 2013 järjestetyn kevättapaamisen päätteeksi. Lähtökohtana oli, että tiesimme kasvatuspsykologiaa pääaineena opiskelleiden olevan monella tapaa taitavia ja hyviä tyyppejä – ongelmana pidettiin lähinnä sitä, että kasvatuspsykologien osaamista ei tunnettu kovinkaan laajalti edes Oulun seudulla; lisäksi meillä itsellämme oli, ja tunsimme muitakin joilla oli, tarve kehittää jonkinlainen foorumi kasvatuspsykologien keskusteluja, keskinäisen yhteistyön vahvistamista ja yhteistä oppimista varten. Keväällä 2013 yhdistystä olivat perustamassa Mika Haapala, Pinja Hietalahti, Heli Kiema, Milla Merilehto, Matleena Mäenpää, Antti Rantanen, Antti Siipo ja Teemu Suorsa. Tämä oli myös ensimmäisen hallituksen kokoonpano. Melko pitkään perustajat olivat myös yhdistyksen ainoat jäsenet. Yhdistyksen ensimmäisenä tehtävänä olikin koota kasvatuspsykologeja yhteen, ja samalla ideoida yhdistykselle erilaisia toimintamuotoja. Toimintaa on ideoitu paitsi hallituksen kokouksissa myös vuotuisissa tapahtumissa, joista – näin ajattelemme tällä haavaa – Syysseminaari, Tammitapahtuma ja Kevätpäivät ovat tulleet jäädäkseen.

Tässä vaiheessa voimme todeta, että toiminta on ollut ainakin joiltakin osin onnistunutta: tällä haavaa yhdistyksessä on jäseniä yli viisikymmentä. Lisäksi meitä on ilahduttanut se, että kahdessa viimeisessä yhdistyksen syyskokouksessa on ollut osallistujia myös hallituksen ulkopuolelta. Syyskokouksissa vuosina 2014 ja 2015 hallitukseen on myös tullut uusia osaavia jäseniä, jotka ovat tuoneet paljon uusia hyviä ideoita ja toteuttamisvoimaa hallitukseen; tavoitteenamme on myös koko ajan ollut, että järjestämiseen ja ideointiin saataisiin mukaan ihmisiä, jotka eivät ole välttämättä kiinnostuneita hallitustyöskentelystä, mutta joilla olisi hyviä ideoita, joita voitaisiin lähteä toteuttamaan yhdistyksen toimintana. Syyskokouksessa 24.9.2015 uuden hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Mika Haapala, Pinja Hietalahti, Heli Kiema-Junes, Anni Lantto, Tiina Lumme, Antti Rantanen, Teija Savolainen, Teemu Suorsa. Varajäseniksi valittiin Outi Hynninen, Johanna Pudas, Sanni Saglamer ja Kirsi Skarp. Kaikki eivät päässeet tänään paikalle, mutta tulevissa tapahtumissa pääsette varmasti tutustumaan heihinkin. Hallituksen jäseniin voi hyvin olla yhteydessä, jos haluaa kysyä tai ehdottaa jotakin!

Yhdistyksen edellisessä tapahtumassa – Business Kitchenillä 16.5.2015, yhdistyksen kolmansilla Kevätpäivillä – keskustelimme kasvatuspsykologien osaamisen tunnetuksi tekemisestä silloisen luennoijan Pekka Silvénin kanssa. Pekka muotoili tuolloin hyvin ajatuksen siitä, että kukaan ei tule kysymään kasvatuspsykologeilta, että sattuisiko teillä olemaan sellaista ja tällaista asiantuntemusta niiden ja näiden ongelmien ratkaisemiseksi esimerkiksi koulumaailmassa. Sen sijaan olisi tärkeää, että kasvatuspsykologit kertoisivat hyvin selkeästi sen, minkälaista osaamista heillä on ja mitä he voisivat antaa millekin organisaatiolle. Pekka myös korosti, että tällaista kasvatuspsykologien esiin nostamista ei tulisi tehdä kasvatuspsykologien etu edellä, vaan nimenomaan puhumalla siitä, mitä kasvatuspsykologit voivat tehdä esimerkiksi koululaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tätähän tietysti kasvatuspsykologit ovat tehneetkin, mutta melko paljon kukin tahoillaan. Yksi asia, jonka yhdistystoiminta mahdollistaa, on se, että yhdistyksen jäsenet voivat oppia toisiltaan ja asioita voidaan viedä eteenpäin yhdessä. Jonkin verran tätä on tehtykin, mutta keskiviikolle 11.11.2015 koolle kutsuttu osaamistyöpaja luultavasti avaa tätäkin asiaa uusiin sfääreihin – kun paikalle tulee yllättävän paljon jäseniä ja kiinnostuneita myös hallituksen ulkopuolelta.

Tämänpäiväisten esitysten pitäjiltä voimme oppia paljon – myöskin asioita, joita voidaan lähteä kehittämään yhdessä eteenpäin esimerkiksi keskiviikon osaamistyöpajassa. Tämä on ollut myös yksi yhdistyksen perustamisen lähtökohdista: tarjota kasvatuspsykologeille ajatuksellisia ja käytännöllisiä työkaluja, jotka auttavat itse kutakin toimimaan parempana kasvatuspsykologina. Se, että voimme keskusteluissamme viitata esimerkiksi Pekka Silvénin puheenvuoroon, jonka useampi nytkin paikalla olevista on kuullut, on yksi esimerkki siitä, miten yhdistyksen toiminta voi olla rakentamassa kasvatuspsykologien keskusteluja. Vuoden 2016 syysseminaarissa voimme samaan tapaan viitata tänään kuulemiimme esityksiin ja tänään käytyihin keskusteluihin. Lopuksi: On ollut hienoa huomata, että yhdistykseen on tullut mukaan myös pian valmistuvia kasvatuspsykologeja: tulkaa tekin rohkeasti mukaan toimintaan rakentamaan tästä sellaista yhdistystä, josta teille itsellenne on hyötyä esimerkiksi viiden vuoden kuluttua!

Suomen Kasvatuspsykologit ry:n syysseminaari pidettiin la 7.11.2015 Business Kitchenin tiloissa. Koulutuksellisen seminaarin otsikkona oli Ohjaus ja kehitys läpi elämänkulun. Olimme alkuvuoden Tammitapahtumassa keränneet ideoita ja toiveita liittyen koulutusseminaariin, joten niiden pohjalta etsimme ja valitsimme hallituksen kanssa puhujia, jotka edustaisivat tutkimustaustaltaan elämänkulun eri vaiheisiin liittyviä teemoja. Teemat nivoutuivat keskusteluissamme paljon ohjaukselliseen asiantuntijuuteen sekä kasvatuspsykologien osaamiseen.

Ensimmäisenä puhujana oli FT Virva Siira, psykologi ja perheterapeutti, jonka aiheena oli perheterapia, psykoterapia ja kasvatus. Siira kertoi, että perheterapia on menemistä perheen arkeen sisälle, jotta voidaan purkaa auki haastava tilanne ja tarkastella perheen ryhmädynamiikkaa. Perheterapeutin tulee tehdä monialaista yhteistyötä ja tarkastella perhettä niin yksilöllisestä, systeemisestä kuin sosiaalisestakin mallista käsin. Siira esitteli ja keskustelimme myös yhteisesti terapeutin, kasvattajan ja ohjaajan rooleista, joissa on paljon samankaltaisuuksia. Perheterapiassa perheen ja perheen kanssa työskentelevien asiantuntijoiden yhteistyösuhteen luomisen kannalta liittoutumisen, tuen antamisen ja voimaannuttamisen merkitys on keskeinen. Kasvatuksen ja terapian tavoitteiden ja menetelmien erottelemisen sijaan on tärkeää, että perheterapiassa hyödynnetään perheen sisäisen ja perheen ulkopuolisen kasvuympäristön käyttäytymiskuvioiden tunnistamista, yksilötason kognitiivista prosessointia ja sitä millaista oppimista ongelmalliseksi koetun käyttäytymisen ympärillä tapahtuu. Haasteita terapeutin työssä ovat leikillisyyden ja vakavuuden yhteensovittaminen, ajoitus ja empatia. Nämä haasteet ovat läsnä myös monissa muissa kasvatuspsykologien työkentissä.

Toisena puhujana seminaarissa toimi LitM Marianne Tensing, organisaatioanalyytikko ja työnohjaaja, joka kertoi työnohjauksesta, työhyvinvoinnista ja työstään Metanoia Instituutissa (http://www.metanoia.fi/). Tensing näkee ohjaajan työn kanssakulkemisena eikä esimerkiksi tietämisenä tai johonkin suuntaan viemisenä. Ohjaajan on tärkeä tunnistaa, että ohjattavalle pelkkä kuulluksi tuleminen ei riitä. Ohjattava tuo työnohjaukseen oman itsensä reflektioon. Työnohjaaja auttaa ohjattavaa tarkastelemaan työtään lentokoneperspektiivistä: mitä organisaatiossa ja hänessä itsessään tapahtuu. Työyhteisössä ja sen ryhmäkeskusteluissa olisi tärkeää tuoda esille oma näkökulma ja nähdä itsensä merkittävänä osana tätä yhteisöä. Lisäksi olisi hyvä tarkastella omia suoraviivaisia suunnitelmiaan ja verrata niitä todellisuuteen. Ihmisten tulisi antaa aikaa itsensä kehittämiselle ja psyykkiselle työlle, jotta pääsee taas eteenpäin elämässä. Työelämän vaatimukset ja omat tavoitteet eivät yleensä anna tilaa itsereflektiolle ja pysähtymiselle, jolloin yksilö saattaa uupua. Tensing esitteli myös erään mielenkiintoisen tutkimustuloksen, jonka mukaan sosiaalinen ja fyysinen kipu sijaitsevat samassa paikassa aivoissa. Fyysiset ja henkiset hälytysmerkit ovat merkittäviä esimerkiksi työuupumuksen tunnistamisessa.

Kolmantena puhujana oli FT Tiina Suopajärvi, kulttuuriantropologi, joka kertoi tutkimuksestaan ikääntyvien ihmisten kokemuksesta Oulun teknologisoitumiseen. Suopajärvi oli tehnyt kvalitatiivista tutkimusta haastatellen ikääntyviä ihmisiä heidän suhteestaan teknologiaan. Haastattelu on tärkeää, koska jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija. Suopajärven tutkimuksesta kävi ilmi, että teknologia on erillinen osa senioreiden elämää eikä osa jokapäiväistä arkea. Ihminen tavoittelee elämässään hallinnan ja autonomian tunnetta, mutta ikääntyville teknologia tuntuu hallitsemattomalta niin kuin se olisi oma itsenäinen toimijansa. Oulu mainostaa itseään teknologiakaupunkina, ja kaikki palvelut ja informaatio ovat saatavilla helposti internetistä. Ikääntyvät ihmiset eivät näe tai saa näitä palveluita, jos he eivät hallitse tietotekniikkaa, jolloin he eivät ole osa tätä teknologiakaupunkia. Työikäiset ihmiset ovat valta-asemassa monessa päätöksenteossa esimerkiksi liittyen siihen, millaiseksi kaupungin palvelut kehittyvät. He voivat osaltaan vahvistaa tai purkaa vanhuuteen liittyviä diskursseja. Ihmisten tulisi saada kokea hallinnan tunnetta myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Suopajärven tutkimuksen mukaan kaupungin viranhaltijoilla vaikuttaminen merkitsee etupäässä sitä, että osallistetaan ihmiset toimintaan mukaan ja usein se tapahtuu teknologiaa apuna käyttäen. Sen sijaan ikääntyvät pyrkivät vaikutttamaan kirjallisten palautteiden ja julkisten keskustelutilaisuuksien kautta. Heidän näkökulmastaan teknologia rajoittaa osallistumista. Nämä kaksi vaikuttamisen näkemystä ovat siis ristiriidassa keskenään, kun ajatellaan kaupungin toimintaa. Etnografisen ajattelun mukaan kulttuuri on jatkuvasti muovautuva kehikko. Suopajärvi liitti tämän näkemyksen myös kasvatuspsykologin työhön: on tärkeää katsoa konkreettisesti, sitä mitä nähdään, mutta myös pinnan alle, jotta nähdään ongelman kokonaisuus.

Seminaarin jälkeen osallistujilta pyydettiin palautetta, ja yleisin arvosana seminaarille oli 4 (asteikolla 1-5). Vastausprosentti oli 40. Seminaarin rakenne, puhujat, seminaarista tiedottaminen, paikka ja yhteen kokoontuminen koettiin erityisen hyväksi. Kehittämisen kohteiksi mainittiin käytettävän teknologian hallinta seminaarin aikana, tauotus, yhteisen keskustelun lisääminen myös taukojen aikana ja uusien jäsenten huomiointi. Seuraavissa tapahtumissamme pyrimmekin vahvistamaan yhteisöllisyyttä entisestään ja lisäämään interaktiivisuutta.

Yhdistyksen hallitus kiittää kaikkia osallistujia hienosta yhteisestä iltapäivästä!Huippuhienoa ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Toivottaen Pinja Hietalahti, jäsenvastaava