Syysseminaarin antia

Suomen Kasvatuspsykologit ry:n syysseminaari pidettiin la 7.11.2015 Business Kitchenin tiloissa. Koulutuksellisen seminaarin otsikkona oli Ohjaus ja kehitys läpi elämänkulun. Olimme alkuvuoden Tammitapahtumassa keränneet ideoita ja toiveita liittyen koulutusseminaariin, joten niiden pohjalta etsimme ja valitsimme hallituksen kanssa puhujia, jotka edustaisivat tutkimustaustaltaan elämänkulun eri vaiheisiin liittyviä teemoja. Teemat nivoutuivat keskusteluissamme paljon ohjaukselliseen asiantuntijuuteen sekä kasvatuspsykologien osaamiseen.

Ensimmäisenä puhujana oli FT Virva Siira, psykologi ja perheterapeutti, jonka aiheena oli perheterapia, psykoterapia ja kasvatus. Siira kertoi, että perheterapia on menemistä perheen arkeen sisälle, jotta voidaan purkaa auki haastava tilanne ja tarkastella perheen ryhmädynamiikkaa. Perheterapeutin tulee tehdä monialaista yhteistyötä ja tarkastella perhettä niin yksilöllisestä, systeemisestä kuin sosiaalisestakin mallista käsin. Siira esitteli ja keskustelimme myös yhteisesti terapeutin, kasvattajan ja ohjaajan rooleista, joissa on paljon samankaltaisuuksia. Perheterapiassa perheen ja perheen kanssa työskentelevien asiantuntijoiden yhteistyösuhteen luomisen kannalta liittoutumisen, tuen antamisen ja voimaannuttamisen merkitys on keskeinen. Kasvatuksen ja terapian tavoitteiden ja menetelmien erottelemisen sijaan on tärkeää, että perheterapiassa hyödynnetään perheen sisäisen ja perheen ulkopuolisen kasvuympäristön käyttäytymiskuvioiden tunnistamista, yksilötason kognitiivista prosessointia ja sitä millaista oppimista ongelmalliseksi koetun käyttäytymisen ympärillä tapahtuu. Haasteita terapeutin työssä ovat leikillisyyden ja vakavuuden yhteensovittaminen, ajoitus ja empatia. Nämä haasteet ovat läsnä myös monissa muissa kasvatuspsykologien työkentissä.

Toisena puhujana seminaarissa toimi LitM Marianne Tensing, organisaatioanalyytikko ja työnohjaaja, joka kertoi työnohjauksesta, työhyvinvoinnista ja työstään Metanoia Instituutissa (http://www.metanoia.fi/). Tensing näkee ohjaajan työn kanssakulkemisena eikä esimerkiksi tietämisenä tai johonkin suuntaan viemisenä. Ohjaajan on tärkeä tunnistaa, että ohjattavalle pelkkä kuulluksi tuleminen ei riitä. Ohjattava tuo työnohjaukseen oman itsensä reflektioon. Työnohjaaja auttaa ohjattavaa tarkastelemaan työtään lentokoneperspektiivistä: mitä organisaatiossa ja hänessä itsessään tapahtuu. Työyhteisössä ja sen ryhmäkeskusteluissa olisi tärkeää tuoda esille oma näkökulma ja nähdä itsensä merkittävänä osana tätä yhteisöä. Lisäksi olisi hyvä tarkastella omia suoraviivaisia suunnitelmiaan ja verrata niitä todellisuuteen. Ihmisten tulisi antaa aikaa itsensä kehittämiselle ja psyykkiselle työlle, jotta pääsee taas eteenpäin elämässä. Työelämän vaatimukset ja omat tavoitteet eivät yleensä anna tilaa itsereflektiolle ja pysähtymiselle, jolloin yksilö saattaa uupua. Tensing esitteli myös erään mielenkiintoisen tutkimustuloksen, jonka mukaan sosiaalinen ja fyysinen kipu sijaitsevat samassa paikassa aivoissa. Fyysiset ja henkiset hälytysmerkit ovat merkittäviä esimerkiksi työuupumuksen tunnistamisessa.

Kolmantena puhujana oli FT Tiina Suopajärvi, kulttuuriantropologi, joka kertoi tutkimuksestaan ikääntyvien ihmisten kokemuksesta Oulun teknologisoitumiseen. Suopajärvi oli tehnyt kvalitatiivista tutkimusta haastatellen ikääntyviä ihmisiä heidän suhteestaan teknologiaan. Haastattelu on tärkeää, koska jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija. Suopajärven tutkimuksesta kävi ilmi, että teknologia on erillinen osa senioreiden elämää eikä osa jokapäiväistä arkea. Ihminen tavoittelee elämässään hallinnan ja autonomian tunnetta, mutta ikääntyville teknologia tuntuu hallitsemattomalta niin kuin se olisi oma itsenäinen toimijansa. Oulu mainostaa itseään teknologiakaupunkina, ja kaikki palvelut ja informaatio ovat saatavilla helposti internetistä. Ikääntyvät ihmiset eivät näe tai saa näitä palveluita, jos he eivät hallitse tietotekniikkaa, jolloin he eivät ole osa tätä teknologiakaupunkia. Työikäiset ihmiset ovat valta-asemassa monessa päätöksenteossa esimerkiksi liittyen siihen, millaiseksi kaupungin palvelut kehittyvät. He voivat osaltaan vahvistaa tai purkaa vanhuuteen liittyviä diskursseja. Ihmisten tulisi saada kokea hallinnan tunnetta myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Suopajärven tutkimuksen mukaan kaupungin viranhaltijoilla vaikuttaminen merkitsee etupäässä sitä, että osallistetaan ihmiset toimintaan mukaan ja usein se tapahtuu teknologiaa apuna käyttäen. Sen sijaan ikääntyvät pyrkivät vaikutttamaan kirjallisten palautteiden ja julkisten keskustelutilaisuuksien kautta. Heidän näkökulmastaan teknologia rajoittaa osallistumista. Nämä kaksi vaikuttamisen näkemystä ovat siis ristiriidassa keskenään, kun ajatellaan kaupungin toimintaa. Etnografisen ajattelun mukaan kulttuuri on jatkuvasti muovautuva kehikko. Suopajärvi liitti tämän näkemyksen myös kasvatuspsykologin työhön: on tärkeää katsoa konkreettisesti, sitä mitä nähdään, mutta myös pinnan alle, jotta nähdään ongelman kokonaisuus.

Seminaarin jälkeen osallistujilta pyydettiin palautetta, ja yleisin arvosana seminaarille oli 4 (asteikolla 1-5). Vastausprosentti oli 40. Seminaarin rakenne, puhujat, seminaarista tiedottaminen, paikka ja yhteen kokoontuminen koettiin erityisen hyväksi. Kehittämisen kohteiksi mainittiin käytettävän teknologian hallinta seminaarin aikana, tauotus, yhteisen keskustelun lisääminen myös taukojen aikana ja uusien jäsenten huomiointi. Seuraavissa tapahtumissamme pyrimmekin vahvistamaan yhteisöllisyyttä entisestään ja lisäämään interaktiivisuutta.

Yhdistyksen hallitus kiittää kaikkia osallistujia hienosta yhteisestä iltapäivästä!Huippuhienoa ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Toivottaen Pinja Hietalahti, jäsenvastaava